Virkku.net - uusi koe- ja kilpailupalvelu

21.12.2015 ǀ SPKL

Suomen Palveluskoiraliitto ry ottaa käyttöön uuden koe-ja kilpailupalvelun vuoden 2016 alussa. Palvelun nimeä mietittiin pitkään ja hartaasti, nimelle haluttiin merkitys sekä tarina, ja viimein nimeksi valikoitui monen käänteen kautta Virkku. Palvelu on nimetty sotakoira Virkun mukaan, tämän aiheen katsoimme kunnioittavan Palveluskoiraliiton historiaa ja toiminnan alkuvuosia. 

Koe- ja kilpailupalvelusta tulee löytymään kaikki kokeet ja kilpailut niin palveluskoiralajeista kuin palveluskoiraliitolle hallinnoitavaksi siirtyvistä lajeista. Myös luonnetestit ja MH-kuvaukset löytyvät jatkossa Virkusta. Tulokset kaikista lajeista ja testeistä on helposti löydettävissä Virkusta.
Yhdistykset voivat anoa ja hallinnoida omia kokeitaan, kilpailujaan ja testejään palvelun kautta. Kaikki toimihenkilöt tuomareista koetoimitsijoihin voivat saada oman käyttäjätunnuksen palveluun. Tunnusten tilaamisesta / toimittamisesta tiedotetaan myöhemmin lisää. Palvelun käytöstä järjestetään useita koulutuksia alkuvuoden aikana, koulutukset ovat avoimia kaikille koetoiminnassa mukana oleville lajiin katsomatta!

Palveluskoirakokeiden tai testien anomisajat eivät muutu uuden järjestelmän myötä.
Tokon, Rallytokon ja Koiratanssin anomisajat muuttuvat 1.4.2016 lähtien, jolloin alle kymmenen koiran kokeen voi anoa 1 kuukauden anomisajalla ja yli kymmenen koiran kokeet 2 kuukauden anomisajalla.

Jo anotut kokeet näkyvät automaattisesti myös uudessa palvelussa.

Mistä kaikki sai alkunsa

Suomen Palveluskoiraliitto ry juhli 80-vuotista taivaltaan vuonna 2015.
Palveluskoiraliiton toiminta nojaa alkuajoiltaan vahvasti sotakoiratoimintaan. Ennen Palveluskoiraliittoa palveluskoiratoiminnasta vastasivat Suomen Armeijakoirayhdistys, poliisi ja puolustusvoimat, Suomen Kennelklubin Poliisikoiraklubi sekä paikalliset yhdistykset.

Palveluskoiratyö oli alkuvuosina varsin hajanaista ja tarvitsi kipeästi liittoa, joka kykenisi edistämään harrastajien välistä yhteistoimintaa. Tähän tarpeeseen perustettiin Suomen Palveluskoiraliitto ry, jonka perustava kokous pidettiin Viipurin pyöreässä tornissa 23.11.1935.

Nyt Palveluskoiraliitto on uuden kynnyksellä. Paitsi että se on palveluskoiratoiminnan keskusjärjestö, sen hallinnoitavaksi siirtyy vuoden 2016 alusta uusia lajeja Toko, rally-toko ja koiratanssi. Uudet lajit ja harrastajat ovat sydämellisesti tervetulleita yhteistyöhön Palveluskoiraliiton kanssa.

Kunnioittaaksemme Suomen Palveluskoiraliiton historiaa juhlavuonna, valitsimme koe- ja kilpailujärjestelmällemme nimen, jolla on toimintamme alkuaikoja kunnioittava merkitys.

Virkun tarina 

Virkku oli sotakoira, joka ohjaajansa sotamies Oinaksen kanssa osallistui partisaanien jäljitykseen elokuun loppupuolella 1944 pohjoisessa Nattastunturien maisemissa. Partisaanit olivat aiemmin kohdanneet Iso-ojan sillalla kolonnan ja joutuneet tulitaistelun seurauksena vetäytymään metsään. Perään lähetettiin partio, jossa oli kahdeksan miestä sekä sotamies Oinas Virkku-koiransa kanssa.

Jäljityspartion saapuessa kohtaamispaikalle, Virkku nosti jäljen Iso-Ojan sillan kupeesta. Virkku johdatti partion itään kohti Naptus-jokea partisaanien perään, jotka pakenivat mukanaan muutama haavoittunut. Reippaan neljän tunnin marssin jälkeen tultiin lähelle jokea. Virkku oli merkannut matkalta myös yhden kaatuneen partisaanin, joka oli peitelty matalaan kuoppaan.

Partio lepäsi hetken ja söi. Sotamies Oinas valmisti Virkulle oman aterian. Aterioituaan partio jatkoi matkaa maastossa, joka oli paikoitellen haastavaa. Partisaanit olivat edenneet kiviperäistä vedenjakajaa sekä kallioita pitkin, joten Virkun piti tehdä jatkuvasti töitä pysyäkseen jäljillä. Välillä jälki hukkui Virkulta
kokonaan, mutta se haki jäljen aina uudelleen ja takaa-ajo jatkui. 12 kilometrin marssin jälkeen partio tuli jälleen joelle. Partio etsi kahlauspaikkaa ja tarkkailivat Virkkua, joka oli aivan rauhallinen, joten partio totesi, että on turvallista ylittää joki, eikä pelkoa väijytyksestä ollut.

Pian joen ylityksen jälkeen Virkku kuitenkin antoi partiolle merkin, että oli havainnut partisaaanit. Tällöin partionjohtaja antoi käskyn lähestyä partisaaneja avorivissä ja jätti osan perään tulevaan avojonoon. Oinas ja Virkku jäivät avojonoon ja kun tulitaistelu alkoi, he lähtivät kiertämään joukkoa oikealta laidalta. Haettuaan tuliasemat he aloittivat tulituksen. Taistelu oli kiivas, ja partisaanit tulivat sen verran yllätetyiksi, että partio sai etenemisen pysäytettyä ja joukon perääntymään. Taistelun aikana Virkku makasi Oinaksen kyljessä matalana, mutta kesken taistelun se kääntyi poikittain ja nosteli päätään pystyyn katsoen jatkuvasti oikealle. Oinas toppuutteli koiraansa ja kehoitti sitä pysymään matalana, jotta ei tulisi ammutuksi. Kun ammunta hiljeni, partio eteni partisaanien asemiin ja havaitsivat ne tyhjiksi, vain neljä kaatunutta oli jätetty paikalle. Silloin Oinas tajusi, että sitähän Virkku oli hänelle yrittänyt kertoa kun kääntyili ja nosteli päätään - siellä partisaanit pakenivat oikeasta sivustasta. Oinas soimasi itseään ankarasti, kun ei luottanut koiraansa eikä havainnut Virkun antamia selviä merkkejä.

Ensimmäisen päivän aikana oli edetty reilut 40 kilometriä, joten partio päätti jäädä yöksi lähelle partisaanien hylkäämiä asemia ja kerätä jälkeenjääneet muonavarat ja ammukset talteen. Virkku valvoi sotilaiden unta lähivartiomiehen seurassa. Aamulla partionjohtaja päätti, että pakenevia seurataan vielä Jaurujoelle saakka, joka jatkuisi vielä rajan yli. Virkku poikkesi partisaanien entisissä asemissa ja lyhyen aluehakemisen jälkeen löysi jälleen partisaanien jäljet, joita partio lähti seuraamaan kovaa vauhtia. Runsaan kahden tunnin marssin jälkeen, edessä oli jälleen vesieste, Anterijoen latva.
Tunnustelijat lähtivät edellä rantaan ja lähellä jokea Virkku jälleen tutuilla eleillään ilmoitti, että vihollinen oli lähellä. Partisaanit olivat jääneet joen toiselle puolen.

Partionjohtaja lähti pitkin rantapensaikkoa katsomaan olisiko lähellä ylityspaikkaa, ja silloin alkoi tulitus vastarannalta. Hetken partio jo luuli menettäneensä partionjohtajansa, mutta onneksi hän oli ennättänyt reagoida ja pääsi vetäytymään rannasta takaisin suojaan. Partionjohtaja totesi, että paikka on kierrettävä ja etsittävä ylityspaikka kauempaa. Virkku olisi halunnut päästä jo vihollisen kimppuun ja lähti vastahakoisesti mukaan, kun partio lähti etenemään ylävirtaan. Puolen kilometrin päästä löytyi rauhallisen näköinen ylityspaikka ja kun Virkkukin käyttäytyi rauhallisesti, ylitettiin niva turvallisesti. Partio lähti etenemään takaisin kohti partisaanien ylityspaikkaa. Edettyään puoli kilometriä Oinas huolestui, kun Virkku ei antanut mitään merkkiä vihollisen läheisyydestä. Epäiltiin jo, että Virkun hajuaisti oli kadonnut. Partio jatkoi etenemistään varovasti ja yhtäkkiä Virkku heräsi ja alkoi innokkaasti tutkimaan maata ja kiskomaan itään päin. Pian se merkkasi voimakkaasti erään mättään, josta partio löysi haavoittuneiden sidetarpeita, mutta itse joukko oli jo poistunut paikalta. Nyt partio oli kuitenkin jo hyvin lähellä takaa-ajettavia. Virkun lähtiessä vetämään raivokkaasti jälkiä pitkin, partio lähti pitämään kovaa vauhtia takaa-ajossaan.

Partisaanit etenivät nopeasti ja takaa-ajajat tulivat perässä kovinta mahdollista marssitahtia. Tunnin etenemisen jälkeen edessä oli jälleen joki, jota lähestyttäessä Virkku nosti niskakarvat pystyyn ja heilutti häntäänsä, jolloin Oinas kytki koiransa ja miehet järjestyivät avoriviin. Oli todennäköistä, että partisaanit eivät olleet vielä ylittäneet jokea. Virkku kulki Oinaksen rinnalla murahdellen hiljaa. Hetken edettyään partio sai vastaansa partisaanit, jotka avasivat tulen rannasta. Partiomiehet heittäytyivät maahan ja vastasivat tuleen. Partionjohtaja päätti jakaa joukkonsa kahtia ja lähteä kiertämään oikealle jokivarteen estämään partisaaneilta joen ylityksen. Oinas ja Virkku jäivät muiden mukana jatkamaan taistelua ja tarvittaessa etenemään. Jäljelle jääneestä joukosta muutama mies lähti siirtymään vasemmalle, jolloin vihollisen olisi pakko hajoittaa tulensa laajalle alueelle ja teho heikkenisi. Oinas ei heti huomannut joukkojen siirtymistä ja kun sotamies Tervo tuli kontaten ilmoittamaan siirtymisestä. Virkku ärähti sotamiehelle äkäisesti ja näytteli hampaitaan. Oinaksen oli huomautettava Virkulle, että kyseessä ei ole paha mies. Yhtäkkiä oikealta kuului partionjohtajan viemän joukon ankara tulitus, jota tuki siirtyneet miehet vasemmalta. Tällöin ammunta rintamasuunnasta loppui melkein kokonaan. Oinas ja Tervo näkivät tilaisuutensa tulleen ja lähtivät nopeasti etenemään kohti rantaa, jossa lopputaistelua jo käytiin ankaran tulituksen ja käsikranaattien avulla. Saartoliike oli onnistunut ja jokea ylittävät partisaanit oli saatu yllätettyä. Vastarannalla asemissa olleet tarjosivat vielä ankaran vastuksen, mutta monesta suunnasta tullut partion tulitus toimi ja partisaanit saatiin lyötyä. Kaksi tai kolme pääsi karkuun, mutta näitä ei partio enää lähtenyt jahtaamaan. 18 partisaania menetti henkensä tässä ajojahdissa. Partio ei kärsinyt menetyksiä ja vain kaksi haavoittui.

 Partio asettui ruokailemaan ja lepäämään ennen yli neljänkymmenen kilometrin paluumatkaa. Partio kiitteli Virkkua, sen erinomaista tarmoa työhönsä ja tarkkaa nenää. Samalla pohdittiin, että olisiko Virkusta kenenkään muun ohjattavaksi, jos Oinas olisi kaatunut, sillä Virkku oli koira, joka oli ohjaajaansa kiintynyt ja uskollinen isännälleen kuolemaansa asti.

SPKL Kerava 21.12.2015

Kuvat: SA-Kuva

Virkun tarinan lähde:
Aapa, Uula 1974, Sotakoiria partioretkillä. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava